Luontopolku-iltanuotio 11.6.

alkaen 18.00. Lähtö Märkiön grilliltä.

Tervetuloa asteittaisen partiotoiminnan vapautumisen kunniaksi luontopolku-iltanuotiolle to 11.6. Märkiön leirikeskuksen maastoon. Polku lähtee Märkiön grillin parkikkselta ja paikalle voi saapua klo 18.-18.30 välisenä aikana. Aikaa kannattaa varata 1-1,5 h.

Reitti on merkitty maastoon ja sen varrella on pieniä tehtäviä. Polun voi kulkea itse valitsemissa ryhmissä ja koko perhe onkin tervetullut mukaan. Reitin lopussa on muutama iltanuotio makkaranpaistoa varten.

Ota mukaan puukko, muistiinpanovälineet, istuinalusta sekä halutessasi pienet eväät ja makkaraa.

Muistetaan turvavälit ja iloinen mieli.

Terveisin RaMen iltanuotio-toimikunta

PARTIOTOIMINTA TOISTAISEKSI TAUOLLE KORONAVIRUKSEN TAKIA

Suomen Partiolaiset on tänään ohjeistanut peruuttamaan Korona-viruksen leviämisen takia partion viikottaiset tapaamiset ja retket ainakin 15.4. asti

Korona-virus leviää ympäri maailmaa ja WHO on julistanut koronaviruksen pandemiaksi. Myös Suomessa viranomaiset suosittelevat nyt välttämään kokoontumisia ja harrastustoimintaa viruksen leviämisen ehkäisemiksi.

https://www.partio.fi/ajankohtaista/partiotoiminta-toistaiseksi-tauolle-koronaviruksen-takia/